Ensiksi: Sain eilen tiedon, että hamppusakkoni on muunnettu vankeudeksi. Tiedon saaminen vankeudesta on yllättävän kyrpivää, vaikka sen tiesikin tulevaksi. Opin eilen myös uusia sanoja. Ja tänään on lapseni syntymäpäivä. Palataan tähän.
***
Piti jotenkin ruotia sitä eilistä A-Studion Streamia. No mitä siitä nyt sanois. Hyvä kun on poliisillekin mennyt palaute perille. Istui kuin kaktus perseessä ja toinen kurkussa. Huumepoliisi Jonna Saavalainen totesi: "Kissa- ja hiirileikki poliisin ja käyttäjien kesken, se on tosi kaluttu aihe." No niin vittu on. Lopetettaisiinko se? En minä tunkeudu teidän koteihinne hamppua tyrkyttämään - mitä nyt vähän piuhoja pitkin, mutta sälytän kyllä tässä vastuun lukijalle.
Kannabiksen ja alkoholin vertailu ON puuduttavaa. Timo Haara oli vain ja ainoastaan oikeassa viitatessaan (meidän kaikkien jokapäiväisten kylänraittihavaintojen sekä Suomen väkivalta- ja henkirikostilastojen tueksi) tutkimustietoon, joka yksiselitteisesti todistaa alkoholin huomattavasti kannabista vaarallisemmaksi. Itse asiassa, jopa vaarallisimmaksi. Ei tässä ole mitään väittelemistä, kiistan puute tekee tästä vertailusta puuduttavaa.
Rosita Juurisen maltillisradikaalit mielipiteet saivat ehkä jonkun mökinmummon perumaan YADin kannatusjäsenyytensä - "huumevalistajatkaan eivät ole niinkuin ennen" - mut tän jutun tulevaisuus onkin nyt nuoremmassa polvessa, ja se tulevaisuus näyttää väistämättä hieman erilaiselta kuin viime vuosikymmenet.
***
Niin, se vankila. Viiden kukkivan hampun, kahden oksapistokkaan ja kahden kuolleen sirkkalehtisen taimen perusteella Tampereen käräjäoikeus tuomitsi minut 80 päiväsakkoon. Turun hovioikeus piti tuomion voimassa. En pode kognitiivista dissonanssia sen vuoksi, että en ole maksanut sakkoja. Miksi ryhdyinkään tähän? Luntataan:
"Minua vituttaa. Minua vituttaa niin saatanasti."
Olisi väärin sanoa, että näin on edelleen. Sanotaan, että nyt vituttaa taas. Kuitenkin vähemmän, kuin viime keväänä, blogin ensimmäistä tekstiä lyijykynällä ruutupaperille raapustaessani. Ai miksikö? Vaikka edelleen:
- Ajokorttini on takavarikossa ilman ensimmäistäkään liikennerikkomusta.
- Minut savustettiin blogin avaamisen jälkeen ulos "nykyisestäkin" opiskelupaikasta.
- Minua on nöyryytetty, alistettu ja pahoinpidelty virkavallan ja julkisen terveydenhuollon toimesta enemmän ja vähemmän julkisesti.
- Kotirauhaani ja yksityisyyden suojaani on toistuvasti rikottu viranomaisvoimin.
- Minut on "H-merkitty" viranomaisten rekistereihin, mikä vaikeuttaa ikävästi työllistymistä ja opiskelua. (Vaikka poliisi ei Jonna Saavalaisen mukaan tiedäkään, mikä on H-merkintä. Nytpä voisi, Saavalainen hyvä, olla korkea aika ottaa selvää, kun siitä poliisikoulustakin lienee jo vierähtänyt kotvanen.)
- Ennen julkista ulostuloani jouduin kaiken edellä mainitun lisäksi elämään piinaavaa kaksoiselämää vuosikaudet.
- JA nyt olen joutumassa vankilaan.
Kyllä. Minua vituttaa vähemmän. Viime kesäkuun jälkeen - mistä monista tekijöistä johtuukaan - Suomessakin on noussut ennenkuulumaton julkinen keskustelu päihdepolitiikan järkevyydestä. Ja tuo oli turhan kaunisteltu ilmaisu. On herännyt julkinen keskustelu päihdepolitiikan idioottimaisuudesta. Historiallisesta idiotismin rippeestä lainsäädännössämme, joka säädettiin arpomalla vuonna 1972, kai paikkaamaan homouden sallimisen vuonna 1971 aiheuttamaa lakisääteistä idiotismivajetta.
Kannabiskieltolain historia juontuu viime vuosisadan alun Yhdysvaltoihin, rasismiin ja talouspolitiikkaan. Millään muotoa kyse ei ole siitä, millä kieltolain kumoamisen vastustajat kieltoa perustelevat. Ei, vaikka moni näistä ihmisistä vilpittömästi uskookin söpöön sanomaansa. Kukapa sitä pahalla tahallaan.
Päihteetön yhteiskunta on utopia. Kieltopolitiikka ei estä käyttöä, ei välttämättä edes vähennä, eikä varsinkaan vähennä haittoja. Se maksimoi ne. Nämä eivät ole mitään mielipide-eroja, uskonasioita eikä kannabispsykoosia, vaan kylmää faktaa.
Nykyään on ryhdytty puhumaan haittojen minimoinnista. Se ei mahdu samaan yhtälöön haittojen maksimoinnin kanssa, kuten Suomessa on haluttu sitkeästi uskoa.
Lopuksi: Hyvää syntymäpäivää poika. Uskon, että päättäjämme viisaudessaan järjestävät asiat niin, että sinun ollessasi aikuinen ainakin tämä asia on vähän paremmin.
FAQ
Kauanko istun? - 26 vuorokautta tällä erää, sakkoja on menossa muuntoon enemmänkin.
Missä istun? - En tiedä. Kerron joskus.
Milloin istun? - En tiedä. Kerron joskus siitäkin.
Paljonko istuminen maksaa? - Valtiolle eli veronmaksajille arviolta vähintään viisinumeroisen summan.
Onks järkee? - Ei, tässä ei ole mitään järkeä. Tarttis tehrä jotain.

Kokemuksena, pääset tekemään syväluotaavaa havainnointia järjestelmästä sieltä toiselta puolelta.
VastaaPoistaTsemppiä! :)
Mitä ne pahoinpitelijät ja rosvotkin sanovat kun pistävät tuommosen psykoottisen kannabisnarkomaanin samaan koppiin... Ei mutta tsemiä Mikko!
VastaaPoistaMieleenkiintoista ja hyvää luettavaa jokaselle.
VastaaPoistaVielä pari vuotta viranomaisten pelleilyä ja muutama julkinen "marttyyri", niin eiköhän se järki ala hiljalleen löytyä.
VastaaPoistaPidetään huoli, että tämä on merkittävä teema viimeistään 2015 eduskuntavaaleissa.
Käytän Patjaa (poliisiasian tietojärjestelmää) työssäni aika paljon, tulee rikosrekisteriotteitakin tutkittua, enkä ole koskaan törmännyt mihinkään "H-merkintään", huumerikollistenkaan kohdalla.
VastaaPoistaPatjasta: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/123
PoistaRikostaustaotteesta: http://www.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/18232.htm
H-merkinnällä tarkoitettaneen merkintää huumerikoksesta.
Rikostaustaotteita muutaman tuhat kirjoitettuani voin todeta, että ei siellä mitään H-kirjainta näy vaan rikos, josta olet saanut tuomion.
PoistaEn nyt jaksanut kaikkia kirjoituksiasi tarkistaa, mutta jos oikeus ei ole vielä tuominnut sinulle muuta kuin sakkoja niin itse asiassa rikostaustaotteeesi on huumetuomioiden osalta puhdas. Vasta vapausrangaistukset merkitään rikostaustaotteelle (poislukien seksuaalirikokset ja lapsiin kohdistuvat rikokset). Kannattaa lukea ne linkit tarkkaan läpi.
Terveisin, Naapuruston ystävällinen byrokraatti.
"H-merkinnällä tarkoitettaneen merkintää huumerikoksesta."
PoistaTarkista edes se mitä väität lukeneesi, tai yritä ymmärtää. H-merkintä on kansankielinen lyhenne sille, että on saanut rekistereihin merkinnän huumerikoksesta. Ja vaikkei sakko näkyisikään rikostaustaotteessa, se ei ole ainoa väylä - rekistereitä on. Ja ne vuotavat. Viimeistä väitettä en pysty valitettavasti todistamaan. Ja jos pystyisinkin, olisikohan hyötyä ilmoittaa siitä poliisille, mmh? JA tekstin ensimmäisessä lauseessa kerron saaneeni juuri vankeutta.
Sakkovankeutta ei vankeusvankeutta voit vielä maksaa sakot
Poistajopa silloin kun olet jo kiven sisällä.
Virallisestihan rikostaustaote ja turvallisuusselvitys ovat ainoat väylät, joista tietoa rangaistuksista tulisi saada. Olen siitä ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, että rekisterit eivät saisi vuotaa virkaintoisten poliisien toimesta. Se on laitonta ja siitä tulisi rankaista. Suomessa poliisin tekemät virheet on perinteisesti lakaistu maton alle muiden poliisien/syyttäjän toimesta. Mikko Niskasaarella on asiasta hyviä esimerkkejä.
VastaaPoistaMuuntorangaistuksia ei merkitä rikostaustaotteelle, koska alkuperäinen rangaistus on sakko. Rikostaustaotteesi pitäisi siis olla puhdas.
Terveisin N.Y.B.
Kiitos selvennyksestä. Valitettavasti rikostaustaotteen puhtaus ei ole puoltakaan ruokaa.
PoistaTäällä kans kortti hyllyllä ilman ainuttakaan liikennerikkomusta..
VastaaPoistaEi hekkari! Voisko joku kertoo jotakin tästä?
VastaaPoistahttp://fi6.eu.apcdn.com/full/95750.jpg
Mitäpä tuostakin kertoisi. Savon Sanomat mustamaalaa demokratiaa harjoittavia kansalaisia ja puoluetta. Ei uutta. Tässä SS:n ja poliisin propagandapläjäys keväältä. Kieltämättä kyllä verraten herttainen sellainen, saa jotain säälipisteitä. http://www.savonsanomat.fi/lukijoilta/blogit/polliisilta/kannabis-lailliseksi/1187899
PoistaEihän tuo vielä mitään. Luepa tämä http://www.uskojaurheilu.fi/huume/info.html
PoistaKyllä pilvi voi masentaa. Kyllä pilvi voi tehdä sinut tyhmäksi. Mutta vain siksi aikaa kun olet pilvessä.
PoistaIn a civilized society, the government does not make war upon its own people. ... jail system and fill them up with victims and prisoners in its war against drugs.
VastaaPoistamua pistää niin vihaksi meidän yhteiskuntamme säännöt, mitkä oman asiani kohdalla vaihtelevat suuresti. itse taistelen lapseni huoltajuudesta, koska tykkään silloin tällöin polttaa tällaisen erilaisen savukkeen esimerkiksi alkoholin sijaan. niin toivon että suomi tai suomalaiset tietämättömät päättäjät tajuaisivat vihdoinkin höllentää otetta tästä asiasta. koska minulle tai perheelleni siitä ei ole haittaa.
VastaaPoistaToivon sinulle voimia ja jaksamista. "Lapsellisena" tietänen tavallaan tunteen.
Poistasinulle samoin :)
Poistaja mikä pahinta,tiedän sosiaalialan työntekijöitä ketkä antavat asiakkaidensa harrastaa tätä harrastusta koska perhe voi hyvin. minun kohdalleni sattui ihminen, kuka haluaa viedä lapseni välittömästi pois, koska olen huono äiti ja laiminlöisin jotenkin lapseni turvallisuuden.aaargh!
PoistaNimenomaan! Olet asian ytimessä perkele! Antakaa nyt vittu vihdoin se tulevaisuus meidän nuorempien käsiin. Ette te sitä tule näkemään kuitenkaan, joten mitä se eläke-ikien nostokaan enää teitä herroja hyödyttää? En pajauta, mutta Cannatan.
VastaaPoistaTsemppiä. Vapaampaa yhteiskuntaa odotellessa voisi laittaa siemenen multaan.
VastaaPoistaMiksei lain tulkitsijat voi sopia, että kannabiksen kasvatuksesta omaan tarkoitukseen jätettäisiin rankaisematta?
Kiitos ja kukkikoot kasvisi kaunihisti. :) Aivan - se olisi sovittavissa, simple as that. Edes lakimuutosta ei tarvittaisi. (Ainakaan alkuun.)
Poista